Kaikkia työkalujaan hyödyntäen gemmologi pystyy arvioimaan esimerkiksi mikä kivi asiakkaalla on. Mikäli arvioitava kivi on kiinni korussa, ei aina ihan tarkkaa arvioita pystytä kuitenkaan antamaan. Ja muutenkin esimerkiksi kiven arvoon on usein vaikea ottaa kantaa.

Meillä on myös hyvät yhteydet muihin Suomessa toimiviin gemmologeihin ja järjestämmekin kivien arviointipäiviä noin kerran vuodessa.